jariojala

Työeläkkeistä, rahastoinnista ja Kiky1.

Työeläkkeistä, rahastoinnista ja Kiky 1.

Aluksi kannattaa tutustua linkkiin, joka toimii osin myös alustuksena aiheeseen.

http://jariojala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222241-tyoelake-muuttuu-ajassa

Historiasta voimme lukea, että valtion tehtävä oli huolehtia kaikista heikompiosaisten toimeentulosta myös seniori-iässä, ja työnantajien piti huolehtia työväestään. Tietynlaisia sääntöjä toki oli tilannetta selkeyttämään, mutta työnantaja ei saanut ”työntää” pitkään palvelleita työntekijöitä yhteiskunnan avun varaan. Työeläke-järjestelmän luonti ei tätä tilannetta muuttanut, vaan tietynlaisen vähimmäisturvan takasi valtio ja työnantajien tehtäväksi jäi edelleen huolehtia ”parhaat vuotensa” työnantajille tehneistä työntekijöistään. Työeläkkeet ovat osa sosiaalivakuutusta, jonka saaminen perustuu työskentelyyn.

http://www.etk.fi/elakejarjestelmat/suomi/elake-osana-sosiaaliturvaa/

Kansaneläke ja takuueläke koskevat koko väestöä ja niiden tehtävä on taata perustoimeentulo. Työeläkkeet perustuvat työskentelyyn ja niiden tehtävä on taata kohtuullinen kulutustaso eläkkeellä. Työeläkkeet koskevat työvoimaa ja yrittäjiä. Tässä kirjoituksessa pyrin keskittymään vain TyEL-asioihin. Työeläkelaitokset hoitavat työeläkkeet ja KELA perustoimeentulon eläkkeet.

Työnantaja- ja työntekijäjärjestöt sopivat työeläkkeiden pelisäännöt yhdessä valtion ja eläkelaitosten kanssa. Mitä tapahtuisi, jos eläkelaitokset eivät pystyisi maksamaan luvattuja työeläkkeitä? Kirjassa Eläkevalta Suomessa Pentti Arajärvi pohtii asiaa. ”Jos kyse on järjestelmän kantokyvyn ylittävistä taloudellisista ongelmista, ei mitään yleistä valtion tai julkisen vallan takuuta omaisuudensuojan perusteella ole.” ”Sen sijaan valtiolla ei ole omistusoikeuden toteuttamisvelvollisuutta, vaan se on eläkelaitoksilla. Niiden tulee omaisuudensuojan perusteella vastata siitä, että yksilöt saavat eläkkeensä lain mukaisesti.” Mikäli työeläkkeiden kanssa teoreettisesti kävisi huonosti, niin silloin pudottaisiin kohtuullisen kulutustason eläkkeiltä perustoimeentulon eläkkeille. Perustoimeentulon ylittävistä eläkkeistä vastaa työeläkejärjestelmä. Sääntöjä eläkkeiden sisällöstä voidaan muutella neuvotteluissa työnantajien ja työntekijöiden edustajien kanssa muistaen, että neuvotteluissa on mukana myös eläkelaitosten edustajat ja valtiollakin on oma roolinsa prosessissa. Nyt paljon puheissa olleet työeläkerahastot ovat osa tuota työeläkejärjestelmän toteuttamista, mutta siitä vähän myöhemmin.

Työeläkkeet perustuvat työskentelyyn ja eläkkeitä ansaitaan karttumina palkoista. Pääsääntöisesti karttuma on 1,5 %, joten 2000€:n tuloilla ansaitaan 30€/kk eläkettä sitten joskus, tosin indeksillä korjattuna. Työntekijälle annetaan siis lupaus noista eläkkeistä, joiden maksamisesta vastaavat eläkelaitokset. Koska käytössä on osittain rahastoiva järjestelmä, niin pääosan eläkkeistä maksaa kulloinkin työskentelevä väestö ja osa maksetaan rahastoista. Nykyisin tasausosana maksetaan noin 75 % ja rahastoista tulee noin 25 % (tosin rahastoihin menee myös osa maksuista). Rahastoilla pyritään tasaamaan eri sukupolvien maksurasitusta siten, että rahastoiduille osille haetaan korkotuottoja, jotka sitten pienentävät maksutarpeita. Eläkelupaus voidaan antaa jopa 40 - 50 vuotta ennen varsinaista eläkettä, joten eläkejärjestelmän tulee kestää aikaa. Osa ihmisistä kuolee ennen eläkeikää tai tulee työkyvyttömäksi ja osa yrityksistä lopettaa toimintansa ennen lupausten lunastamista, joten tämä vain korostaa koko eläkejärjestelmän vastuuta. Miten rahastoilla on sitten varauduttu tuleviin maksuihin?

Suomen työeläkejärjestelmä perustuu prospektiiviseen eli eteenpäin katsovaan tekniikkaan. Tuossa tekniikassa rahaston laskenta perustuu siihen etuuteen, jonka maksamiseen eläkelaitos on sitoutunut. Rahasto lasketaan määrittelemällä ne varat, jotka etuuden maksamiseen tulevaisuudessa tarvitaan. Eläkelaitoksen vastuu kirjataan vastuuvelaksi. Eläkevastuu on se rahamäärä, joka keskimäärin riittää kyseisen eläkkeen rahastoidun osan kustantamiseen tulevan eläkkeen alkamishetkestä tai jo maksussa olevan eläkkeen osalta eläkevastuun laskentahetkestä eläkkeen maksamiseen vakuutetun kuolemaan asti. Rahastointitekniikkaa on muunneltu historian saatossa paljon, mutta keskityn nyt tässä vain pääasiassa rahaston kertymiseen. Rahastointia on suoritettu alusta asti eli 1.7.1962 lähtien. Aluksi vanhuuseläkkeen rahastointi oli 1 %:n karttuman mukainen, vuoden 1975 jälkeen 1,5 % ja vuodesta 1997 lähtien 0,5 % karttumaa vastaava määrä (on muuten sama määrä, joka päätettiin 1993 lähtien rahastoida työntekijän eläkevakuutusmaksuosasta). Vanhuuseläkettä rahastoitiin ansainnasta ennen 55 ikää. Rahastokoroksi tuli aluksi 5 %. Mitä suuremmaksi korkotuotot arvioitiin, niin sitä pienemmäksi tuli alkupääoman vaatimus. Aluksi eläkemaksu oli 5 %. Työnantajat vaativat yhtenä osana eläkejärjestelmän syntymiselle sitä, että rahastosta voitiin takaisinlainata sinne kertyneitä varoja. Rahastolle vaadittiin tuota 5 %:n tuottoa, joten työnantaja saattoi takaisinlainata varojaan samalla 5 %:n korolla. Vain maksussa olevat eläkkeet (alussa vähän ja pieniä) ja hoitokulut tulivat heti maksettaviksi. Käytännössä rahastoon ei edes virrannut paljon rahaa vaan ”maksu” tapahtui paljolti velkakirjoina. Inflaatio oli kuitenkin 1960 luvulla pääsääntöisesti yli 5 % (välillä yli 10 %), joten rahastojen reaalitaso laski. Rahastoihin on sisään laskettuna myös indeksit, joten käytännössä menettely kasvatti tarvittavaa tasausosan määrää tulevaisuudessa, koska kaikki indeksit kustannetaan tasausosasta.

1971 siirryttiin käytäntöön, jossa puhuttiin ylemmästä ja alemmasta laskuperustekorosta. Ylempi korko määriteltiin vuosittain ja se toimi sijoitusten tuottovaatimuksena ja takaisinlainauksen korkona. Alempana korkona eli rahastokorkona säilyi 5 %. Ylemmän ja alemman laskuperustekoron erotus käytettiin 1971 - 1996 jo maksussa oleviin eläkkeisiin. Osa rahastojen tuotosta käytettiin siis heti maksujen alentamiseen. 1997 - 2000 korkoeroa käytettiin eläkeyhtiöiden vakavaraisuuden parantamiseen. 2000 - 2003 korkoja käytettiin, sanoisinko, sinne mihin ne oli tarkoitettukin, eli rahastoitujen vanhuuseläkkeiden rahastoitujen osien korottamiseen. 2004 lähtien rahastoitavien osien korotukset ovat perustuneet eläkeyhtiöiden vakavaraisuuden kehitykseen. Rahastoituna on ollut muitakin osia kuin vanhuuseläkeosia mm. työkyvyttömyyseläkeosa, työttömyyseläkeosa ja perhe-eläkeosa. Työeläkemaksun nousupaineiden hillitsemiseksi perhe-eläkkeiden rahastot, joita oli kerätty 1967 - 1993, purettiin. Nyt perhe-eläkkeet maksetaan tasausosasta.

Rahastokorkoa muutettiin 1997 siten, että entinen 5 % muutettiin 3 prosenttiin. Muutos olisi vaatinut n. 70 miljardin markan rahastotäydennyksen, mutta siitä luovuttiin ja rahasto-osuudet laskettiin jatkossa uuden kaavan mukaan. Toimenpiteen seurauksena oli taas yhteisesti maksettavan tasausosan kasvu.

Mihin muualle rahastoja on käytetty historian saatossa? On tuettu voimaloiden rakentamisia, tekoaltaiden rakentamisia, asuntorakentamista, valtion obligaatioita on hankittu runsaasti jne. Kaikki tietenkin on tehty työllistämisen nimissä. Yritystuet tulikin jo käsiteltyä aikaisemmin.

Tässä on oma näkemykseni siitä, että miten työeläkkeiden historia on kehittynyt. Kuten jo aikaisemmin totesin, niin aluksi työnantaja lupautui maksamaan koko eläkejärjestelmän. Tätä ehkä pidettiin jopa työnantajan velvollisuutena. Vaikka eläkejärjestelmä piti sisällään monta eri tahoa, niin silti eläkejärjestelmän kehitys seurasi ehkä parhaiten työnantajan tarpeita. Investointeja ja työllistämistä pidettiin tärkeänä jo silloin. Työntekijöiden edustajat luottivat lupauksiin maksettavista eläkkeistä eikä muut yksityiskohdat olleet niin tärkeitä. Työnantajan leirissä taas pyrittiin mahdollisimman pieniin kuluihin ja työrauhaan. Valtiolle tärkeintä oli hyvä työllisyys ja sitä kautta myös mahdollisuus pienempiin omiin eläkemenoihin. Yksityiset työeläkeyhtiöt (ym.) velvoitettiin hoitamaan käytännön järjestelyt. Toki yhtiöt itsekin hyötyivät järjestelmästä, joka ehkä tänään on nähtävissä parhaiten heidän lisääntyneenä valtanaan.

Sitten Suomi haluttiin avata voimakkaammin markkinatalouden käyttöön. Kontrollia löysättiin ja pääomien liikkeille näytettiin vihreää valoa. Johtavat poliitikot hirttäytyivät vahvaan markkaan ja samalla oli aloitettu valmistautuminen EU:hun liittymiseen. Työnantajat huomasivat, että muutosten seurauksena kilpailu kiristyi. 1990 luvun alussa puhuttiin aivan samoista asioista kuin nyt. STK:n toimitusjohtaja Tapani Kahri ehdotti elokuussa 1991, että ohjepalkkoja alennettaisiin 5 %, lomaltapaluurahat poistettaisiin, palkansaajille työeläkemaksu, työnantajien kansaneläkemaksu pois ja sairasvakuutusmaksun alentamista, työnantajien työttömyysvakuutusmaksuosuuden alentamista ja palkansaajien korottamista, vuosityöajan kasvattamista 50 tunnilla ilman palkkakompensaatiota, sosiaaliturvaetuuksien indeksikorotuksista luopumista seuraavana vuotena ja työehtosopimusten yleissitovuuden poistamista. Kuulostaako tutulta? Muutoksia olisi siis tehtävä, sillä muuten ei kuulemma hyvä seuraa.

1991 ja 1992 ei tehty palkankorotuksia. 1994 ei tehty indeksikorotuksia eläkkeisiin (vaikutus kertaantui sitten vuosien saatossa). 1994 perhe-eläkkeiden rahastointi purettiin. Työeläkemaksuja alennettiin jne. 1993 alusta työntekijöille tuli työntekijän työeläkemaksu. Aluksi 3 %, mutta lisäksi sovittiin, että tuo maksu vähennetään palkasta eläkettä laskettaessa (tuosta 3 prosentista tasausosaan käytettiin 2,5 % ja loput 0,5 % rahastoitiin). Tämä taas tarkoitti, että jatkossa eläke olisi pienempi. Työnantajalle työntekijän eläkemaksu oli alennusta. Työnantajan eläkemaksu oli 16,9 % vuonna 1991 ja tuolla työntekijän työeläkemaksulla työnantajan maksu alennettiin 20 vuodeksi siten, että vasta vuonna 2010 heidän maksunsa oli tuo samainen 16,9 %. Mitä sitten tapahtui vuonna 2010? Vuotta aikaisemmin sovittiin, että työnantajien kela-maksu poistuu, joka sitten poistuikin 2010 alusta. Kela-maksun poisto hyödytti yksityisiä yrityksiä n. 800 milj.€. TyEL-meno ko. vuonna oli n. 10,5mrd€, joten noille työnantajille koituva hyöty oli n. 700milj.€, eli vajaa 7 % ko. vuoden eläkemenosta. Pääomavaltaiset yritykset hyötyivät eniten ja kuten aina, ne pienet eivät hyötyneet mitenkään. Kyllä tuolla säästöllä taas vähän aikaa rahoittaa työeläkkeitä, varsinkin kun muistaa, että

Työntekijän työeläkevakuutusmaksu on kolme prosenttia lisättynä puolella siitä prosenttimäärästä, jolla tämän lain mukaisen vakuutuksen keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu prosentteina palkasta ylittää luvun 18,2. Keskimääräinen työeläkevakuutusmaksu lasketaan ottaen huomioon 169 §:n 3 momentissa tarkoitetut maksun alennukset, mutta ilman 53 vuotta täyttäneiden maksun korotusta. Työntekijän työeläkevakuutusmaksu on 53 vuoden iän täyttämistä seuraavan kuukauden alusta lukien edellä tarkoitettu työntekijän työeläkevakuutusmaksu kerrottuna luvulla 19/15.

Eiköhän tuossa ole toteutunut jo Kiky 1? Nyt sitten tehdään Kiky kakkosta samoilla perusteilla?

Olen yrittänyt keskittyä eläkeasiaan, mutta pakostakin mukaan tulee muutakin asiaa. Mielestäni oleellista tässä kirjoituksessa on se, että eläkepäätöksiä tehdään yhdessä työehtosopimusten kanssa. Palkan alennukset saatetaan piilottaa muun ”tekstin” joukkoon, kuten tietenkin myös parannukset saattavat hukkua tekstin alle. Tosin eläkkeiden kohdalla muutokset ovat olleet viime vuosikymmeninä lähinnä heikennyksiä.

Eläkkeiden osalta olisi mielenkiintoista kuulla työantajien ja työntekijöiden edustajien kannanotto asiaan. Ollaanko historian havinaan tyytyväisiä? Lisäksi olisi mukava käydä keskustelua eri sukupolvien välisestä tasa-arvosta tämän alustuksen pohjalta. Keskustelu voidaan avata myös eläkerahastojen käytöstä vaikkapa eläkkeiden parempien indeksien maksamiseen. Indeksithän on perinteisesti kustannettu tasausosana, eli työssä oleva sukupolvi kustantaa sen. Keskustelussa on hyvä muistaa, että meillä työeläkeyhtiöt ovat yksityisessä omistuksessa, tasausosa on se joka joustaa tarvittaessa, ja että eläkerahastoista sijoitettiin Suomeen lähes 100 % aina vuoteen 1997 asti.

Tähän tekstiin olen lainannut paljon otteita kirjasta Ansioiden mukaan, Yksityisalojen työeläkkeiden historia (Matti Hannikainen ja Jussi Vauhkonen). Koko eläkejärjestelmä kaikkine kiemuroineen on varsin sekava, joten toivottavasti ei ole tullut paljon ajatusvirheitä. Ajateltavaa lukijalle tuli kuitenkin melko varmasti?

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

Mitä mieltä olette eläkerahastojen käytöstä esitetyllä tavalla? Onko eläkerahastoilla noin toteutettuna ollut sukupolvia tasapainottava vaikutus?

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

Ei näytä keskustelu lähtevän käyntiin vaikka ainakin aikaisemmin aihe on ollut suosittu. Lyödään lisää löylyä.

30 vuotta työnantajat maksoivat työeläkemaksun. Eläketurvakeskus laskeskelee silti tuottoja eri sukupolvien välillä huomioiden mm. nuo eläkemaksut laskelmissaan. Mitä noilla laskelmilla yritetään oikeasti kertoa?

Toimituksen poiminnat